Murhamies riehui oikeudessa – näin hänelle kävi
MTV uutisoi juhannussunnuntaina, että sellimurhasta tuomittu mies oli myös puukottanut toista vankia kaulaan. Mies sai tuomion nyt myös riehumisestaan murhaoikeudenkäynnissä.
Ajantasainen uutisvirta kokoaa kotimaiset ja ulkomaiset henkirikosuutiset yhteen.
Kotimaan henkirikosuutiset uusimmasta alkaen
MTV uutisoi juhannussunnuntaina, että sellimurhasta tuomittu mies oli myös puukottanut toista vankia kaulaan. Mies sai tuomion nyt myös riehumisestaan murhaoikeudenkäynnissä.
Opettajanainen sai surmansa pariskunnan yhteisessä kodissa toukokuussa. Nyt raskaasta rikoksesta syytetty mies joutuu oikeuden eteen.
35-vuotiasta epäiltyä murhaajaa syytetään paraikaa seinäjokelaisen Kai-Pekka Savolaisen murhasta. 35-vuotiasta miestä epäillään järkyttävistä rikoksista: murhasta, tapon yritykses…
Nuoren miehen opinnot eivät sujuneet järin mallikkaasti.
Mies myönsi syyllistyneensä tappoon.
Seinäjoen Kasperissa tapahtuneen henkirikoksen esitutkinta valmistui
”En olisi halunnut”, miesystävänsä taposta syytetty nainen, 34, väitti kuulusteluissa.
MTV Uutisten haastatteleman Tuulan kaksi läheistä on tapettu poikkeuksellisen väkivaltaisesti.
Moni asia jäi epäselväksi oikeudenkäynnissä, jossa Mika Moringia syytettiin Saara Arvan taposta. Siksi Pohjois-Savon käräjäoikeuden tuomio oli vapauttava.
Iltalehti seuraa Janne Puhakan murhaoikeudenkäynnin neljättä päivää Helsingin hovioikeudessa. Janne Puhakan, 29, murhan oikeudenkäynti jatkuu neljättä ja toiseksi viimeistä päivää…
Hämeen poliisi tutkii murhaa Riihimäellä. 27-vuotiaalla miehellä on rikoshistoriaa.
Poikkeuksellisia piirteitä sisältänyt oikeudenkäynti kesti useita päiviä. Nyt käräjäoikeus on tehnyt ratkaisunsa.
Moringia syytetään vuonna 2019 kadonneen naisen taposta ja törkeästä vapaudenriistosta.
Niklas Turpeinen surmasi tuntemansa naisen ja poltti tämän omakotitalon. Jyväskyläläinen Niklas Joska Oliver Turpeinen, 20, on tuomittu elinkautiseen vankeuteen tukiperheen äidin …
Juuri ilmestyneessä Antti Vanhatalon Henkivartijat-kirjassa mainitaan presidentti Stubbin turvamiehen äärimmäinen teko samana päivänä, kun organisaatio muuttui radikaalisti. Suome…
Syyttäjä vaatii 44-vuotiaalle miehelle tuomiota taposta ja 24-vuotiaalle naiselle törkeästä pahoinpitelystä. Syytetyt vetoavat hätävarjeluun. Syyttäjä vaatii 44-vuotiaalle miehell…
Hovioikeuden viimeisen käsittelypäivän on määrä alkaa noin kello 9. Luvassa on muun muassa loppulausunnot.
Viisikymppisen pariskunnan ruumiit löytyivät synkästä paikasta. Nyt Joosu Karppinen tahtoo aiempaa lievemmän rangaistuksen. IS seuraa oikeudenkäyntiä hetki hetkeltä.
33-vuotias mies kuoli, kun häneen kohdistettiin väkivaltaa yksityisasunnossa huhtikuussa. Käräjäkäsittely alkaa keskiviikkona.
Helsinkiläinen Katja Miinalainen katosi neljä vuotta sitten. Ruumista etsitään nyt Muoniosta. Henkirikoksesta epäillään sarjasaalistaja Mika Moringia.